2/3 Kuvallinen Kuva-analyysi

Kuvallisessa kuva-analyysissäni tutkin oksia, jotka varsinaisessa teoksessa ovat varjoja, mutta itse tein niistä varjoista nousevia valoja. Toinen minua kiinnostanut asia oli reikä seinässä, josta alkuperäisteoksessa pystyi erottamaan hyvin tarkasti materiaalit, joista ulkopuolella oleva seinä on tehty. Kuvat analyysistäni ovat huonohkoja mutta toivottavasti älyätte pointin.

1/3 Taidemuseolla

Siinä tuijotellessani alkuperäisteosta, Milavida #2 (Marja Pirilä, 2012), tarkasteluni reproduktion katselun jälkeen kiinnittyi automaattisesti kokoon ja laatuun. Kuvasta sai ammattimaisemman otteen, värit toistuivat kauniisti, oksat piirtyivät terävästi ja muistuttivat enemmänkin murtumia kuin katsojan henkilökohtaista maailmaa tavoittelevia mustia käsiä. Tarkkuus paljasti myös seinässä olevien reikien muodot, jotka olivatkin suorakulmioita, joiden ulkopuolet oli revitty niin, ettei reuna ollutkaan suora. Kuva tarjosi suurena ja tarkkana katsojalleen huomattavasti pientä paperivedosta enemmän katsottavaa, tutkittavaa ja pohdittavaa, muttei käynyt päälle.

Alkuperäisteoksen tunnelma oli reproduktiota rauhallisempi ja miellyttävämpi. Oma oloni originaalin äärellä oli rauhallisempi, eikä lainkaan yhtä ahdistava kuin reproduktion ensikohtaaminen. Taustalla toisesta näyttelystä kantautunut rauhallinen saksofonin ääni rauhoitti teoksen tunnelmaa, teki siitä rauhoittavamman ja hiljaisemman; yhtäkkiä teos itse ei huutanut lainkaan, vaan ikään kuin rauhoittui hiljaisen heijastusmetsän äänettömyyteen. Myös teoksen viereen asetetut kuvat tekivät auringonlaskussa aukeavasta ovesta rauhallisen; näyttelyssä kuvan vierellä komeili kaksi pystysuuntaista sinisävyistä ja mustanpuhuvaa camera obscura -teosta.

3/2 Kuvalähteet Kollaasiin

Kollaasitehtävän kuvalähteet:

Kaikki kuvat on haettu kuvapalvelu Pinterestin kautta, ja sieltä löydettyjä linkkejä hyödyntäen olen kaivellut tietoja kuvista ja niiden ottajista. Osa kuvista kulkee kuitenkin pitkän matkan netissä ja osa tiedosta jää internetin syövereihin...

1. Patrick J. Endres: Aurora Borealis and birch trees, Alaska
http://alaskaphotographics.photoshelter.com/gallery-image/Aurora-borealis/G0000QBVq8pdV3KI/I0000AkSLgH9k0H4/C0000jHOqHyfXm_c

2. Picture and taker unknown:
http://artizan3.tumblr.com/post/88025522636

3. Kuvan nimi ja ottaja tuntemattomia:
http://vi-kommer-aldrig-att-do.tumblr.com/post/89876646089/nothing-is-everything-in-order-to-grow-strong

4. MacLean, Iain: Winter Birch and Grasses, Southern Upland Way, Near Yair Bridge, Scottish Borders, 2013
https://www.flickr.com/photos/iainmac/11905914224/

5. Kholod, Daria: After the water
https://500px.com/photo/3595912/after-the-water-by-daria-kholod

6. Lopez-Chicheri, Raquel: ***, 2013
https://500px.com/photo/36461112/-by-raquel-lopez-chicheri

7. Kuvaaja ja kuvan nimi tuntemattomia
http://designspiration.net/image/967170106872/

1/2 Kollaasi

2/2 Kollaasin teksti

Päädyin kollaasia kootessani ottamaan aiheekseni ajatuksen siitä, kuinka yksinäiset tai masentuneet ihmiset löytävät sisältään pakopaikan, kuinka heidän kasvoilleen heijastuu heidän omat maailmansa, joissa he ovat turvassa tai voivat hyvin. Keräsin alkuperäisessä kuvassa minua viehättäneiden oksien ja erityisesti koivumetsien kuvia ja ihmisten kasvoja joihin valo osuu mielestäni erityisellä tavalla toteuttaakseni kollaasin ihmisten sisäisestä maailmasta. Keskellä oleva henkilö piiloutuu metsänsä taa, poika taasen näyttää kasvoistaan vain sen mitä valo koskettaa, minkä hän tahtoo näyttää. Kuvan nainen taasen katsoo suoraan kohti ja hänen kasvonsa hehkuvat sisäisen maailmansa väreissä. Jokainen meistä tarvitsee pakopaikan, oman maailmansa, sillä joskus todellisuus vain ei tunnu kestettävältä. 

Omassa elämässäni, mitä myös alkuperäisteos Milavida #2 minulle yhä vahvemmin symboloi, universaalia on ehkäpä se tunne oman pääni sisään jäämisestä ja tietynlaisesta todellisuuden pakenemisesta. Piiloudun ja piilotan sen mitä en tahdo näyttää. Ihminen on maailmassa surullinen, olipa hän missä tahansa, mistä syystä tahansa. Kuvaan tuli lähilukua-osiossa entistä vahvempi käsitys yksinäisyydestä, joka saattaa kuitenkin ehkä mielestäni olla oleellinen osa ihmistä ja teosta, eikä edes niinkään ahdistava tekijä. Alkuperäisteosta toteuttaessaan taiteilijan on mielestäni täytynyt käydä läpi laaja skaala erilaisia tunnetiloja yksinäisen, perheettömän talon ympäristössä kuvatessaan ja antaessaan sille uuden elämän.

Opin tehtävän aikana käyttämään photoshopia entistä paremmin ja hyödyntämään kykyjäni rakentaakseni oman ilmaisuni mukaisia kuvia digitaalisesti. Uskon voivani hyödyntää kollaasinrakennusharjoituksesta saamiani oppeja opetustyössä, sillä kollaasi on omalla tavallaan haastava ja mielenkiintoinen tapa tutustua kuvaan ja sen tunnelman rakentamiseen jo olemassaolevien palikoiden avulla. Arkielämässä uskon tehtävän vahvistavan minua valokuvien käsittelijänä, ja uskon käyttäväni tekniikoita jatkossakin. 

Tutkiskellessani muiden ryhmäläisteni kuvia kiinnostuin erityisesti Lauran Alzheimer-potilaan maailmaa peilaavasta kuvasta. Kuvassa oli mielestäni kauniilla tavalla otettu huomioon, kuinka potilaan pää, eli huone haurastuu, vaikka ulkopuolinen maailma meneekin menojaan. Ja milloinkapa vanhuus ja vanhentuminen eivät olisi ajankohtaisia asioita? Ruusunen lähti tekemään kuvaansa aika samankaltaisista lähtökohdista kuin minä itse, ja tunnistin hänen kuvastaan ahdistuksen, jota itse näen avainkuvassa vahvasti. Matleenan kuva käsittelee asiaa luonnon kannalta; on mielenkiintoista kuinka hän käsittelee ihmisen ja luonnnon välistä suhdetta ja luonnon ehdoilla elämisen todellisuutta. Henrietan kollaasi oli jännittävällä tavalla erilainen; koin että hän sai kuvasta kaikkein positiivisimman kuvan ja näki siinä rauhaa ja toivo, jonka pohjalta rakensi oman kollaasinsa.

Kuvallistava katsominen; pikapiirrokset

Valitsin tämän kuvan, koska pidin sitä mielenkiintoisimpana omista tekeleistäni. Kuvaan siinä kuvan varjoja ja oksia, jotka piirtyvät odottavan huoneen seinille...

Vastakohtana edelliselle tulkitsin seinille piirtyvän ulkomaailman taivaan värejä ja valoa yksinkertaisella vesiväritutkielmalla. Pidin merkittävänä paloitella kuvaa yksityiskohtiin, joita lähdin yksitellen kuvaamaan. Täsä erotin valoisan taivaan varjoista ja oksista, jotka kuvassa toimivat kauniisti yhdessä.

2/1 Taiteen tiedonalat

Kohdattaessa kuva ensimmäisen kerran, teoksen tarkastelussa korostuu oma henkilökohtainen kokemus, havainnot ja ajatukset, joiden perusteella heräämien kysymysten myötä lähdetäään tekemään syvällisempää ja tieteellisempää analyysiä kuvasta.

 Tutkiessani muiden tekstejä kaikille kohtaamisille ominaista oli, että jokainen esitti avoimesti omia tulkintojaan näkemästään ja esitti kokemukseensa ja näkemykseensä pohjautuvaa arvottamista. Jokainen myös kuvailee teksteissään näkemäänsä; rauhallista värimaailmaa, valojen ja varjojen vaihtelua, vastakkaisuuksia. Arvottamista värittävät vahvasti jokaisen näkemyksen taustalla esiintyvät elämänkokemukset; toiset kokevat huoneen rauhoittavaksi, minkä myötä kuva on useimmille miellyttävä (perusteltu arvottaminen), toiset taasen pitävät kuvasta, koska voivat peilata negatiivisia kokemuksiaan kuvan henkilökohtaisen symboliikan kautta (suljetut seinät, valo, rinnakkaistodellisuus). Jokainen myös kuvailee teksteissään formalistista näkemäänsä; rauhallista värimaailmaa, valojen ja varjojen vaihtelua, vastakkaisuuksia, asetelmaa. Nämä piirteet viittaavat taidekritiikkiin, joka lienee helpoin tiedonala lähestyessämme kuvaa ensimmäistä kertaa ja luodessamme suhdetta siihen.

Taustoittaminen ja historiallinen tulkinta oli jäänyt tässä vaiheessa hieman vähemmälle, sillä ryhmä keskittyi vahvasti pohtimaan omaa näkemystään tutustuessaan uuteen teokseen. Lauran tekstissä esimerkiksi kuitenkin viitattiin hänen aikaisempaan kokemukseensa teoksesta ja teoksen sarjallisuudesta, mikä tosin on selkeästi taidehistoriallinen lähestymistapa. Myös kysymysten esittäminen teokselle viittaa tähän; osa kysyi kysymyksiä taiteilijan ajatuksista teosta tehdessä, teokselta itsestään ja  teoksen tekemisen taustoista.
 Jokaisen tekstissa pohditaan estetiikalle olennaista kysymystä, mikä heidän mielestää saan aikaan teoksen vaikuttavuuden, kauneuden ja kiinnostavuuden. 

1/1 Odottavan huone - Kuvamatkan alku

A.

Näen seinät.

En tiedä ovatko ne minussa vai ympärilläni.

Huoneessa ei ole muita, avoimesta ovesta tuleva valo häikäisee minua osuessaan kasvoihini.

On aivan hiljaista, mutta kuulen kohinan korvissani enkä tiedä lainkaan,

kuulenko sen oikeasti. 

Ehkä se on vain seinille piirtyvän metsän tuotosta.

Pilvet seinillä liikkuvat, puut havisevat, mutta seinät ovat paikallaan. 

Hiljaa.

Kuulen hiljaisuutta mutten kuule.

Näen metsän, mutten oikeastaan näe. 

Ympärilläni on pysyvää, pysymätöntä. 

Paljon valoa, paljon varjoa,

mutta mikään ei kosketa minua.

Ikään kuin ympärilläni oleva maailma liikkuisi,

mutta seinät kahlitsisivat minut. 

Laulan, mutta kukaan ei kuule, en ole varma laulanko itse sittenkään,

vai kuulenko kuinka metsä laulaa minulle jossain ulkopuolella. 

Vai laulaako hiljaisuus?

Ovi on auki, mutten oikeastaan tahdo kulkea siitä, saatikka edes koskea.

En tahdo tietää, mikä valossa odottaa, eikä kukaan kulje valon ohi.

Pienet aukot seinässä muistuttavat pomminsirpaleiden tekemiä säleitä.

Olen yksin, olen hiljaa, ja yritän tarttua seiniin piirtyviin kuviin.

Yritän tarttua siihen mikä ympäröi minua,

väreihin, materiaaleihin,

mutta lopulta vain odotan, kuinka ulkopuolinen maailma kulkee ohitseni,

enkä saa sitä kiinni.

Kuin yrittäisi tarttua veteen.

Istun alas, kuuntelen.

Olen omassa päässäni.

Tämä huone on minä, seinät muurit joiden suojaan pakenen.

Pakenen maisemaan, en tiedä, mikä ulkona odottaa.

Nyt katson kuvaa ulkopuolelta.

Ja keskellä lattiaa, seinissä ja valonsäteissä,

näen itseni.

Ja minä odotan.

Mitä odotan? 

Mitä minä odotan odottavan huoneessa?

B.

Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota kuvan unenomaisuuteen ja moniulotteisuuteen. Luonteeltaan armottomaan ja realistiseen valokuvaan oli saatu kauniisti yhdistettyä unenomaisuutta ja fantasiaa camera obscuran avulla. Moniulotteisuus korostui teoksen herättämissä ajatuksissa, jossa kuvaa verrattiin ihmismieleen, odottavaan olotilaan ihmisen silmien takana. 

Teos herätti minussa kokemuksia omasta henkisestä pahoinvoinnistani; kokemuksesta että vaikka näen heijastuksen ulkomaailmasta, en pysty vaikuttamaan siihen saatikka koskettamaan konkreettisesti ympäröivää maailmaa. Koen että ahtaat, jykevät seinät kuvaavat omia henkisiä muurejani joiden taakse joko pakenen tai auttamattomasti usein jään. Seinille heijastuva maailma, ylösalainen ja mahdoton koskettaa, kuvaa minulle elämää, joka virtaa ohitseni huomaamattani, vaikka tahotisinkin tarttua siihen.

Olin nähnyt teoksen Korundissa jo ennestään viime keväänä, jonka myötä tiesin teoksesta jo jotakin. Mielestäni teoksessa on kyse kahden maailman yhdistämisestä. Konkreettinen ja kova kohtaa hauraan ja kauniin illuusion, auki oleva valoa tulviva ovi tarjoaa mahdollisuuden koskettaa ulkona olevaa maailmaa, mikäli siihen uskaltaa tarttua. Teos kysyy katsojalta, uskallatko, pystytkö, tahdotko? Mutta miksi ovi on auki? piileekö avoimessa ovessa uhka vai mahdollisuus? 

Ja mitä kaikkea se meille tarjoaa?