Ajatuksemme performanssiin lähti rakentumaan kysymyksistä:
Mitä sinä tunnet, kun katsot kuvaa?
Millaisia tunteita avainkuva sinussa herättää?
Kuuletko ääniä, maistatko mitään?
Olin itse harrastanut armotonta brainstormausta kiireen ja kauhun sekaisessa olotilassa keskellä yötä ja päähäni pinttyivät kaksi asiaa; paperipussit ja Johanna Kurkelan kappale "Sun särkyä anna mä en". Päätimme lähteä yhdessä työstämään performanssiin esille jokaisen omaa kokemusta avainteoksesta; toinen tunsi vihaa, kun taas toinen näki kuvan rauhallisena mielenmaisemana. Halusimme tuoda kaiken tämän esille luisumatta turhaan monimutkaisuuteen ja hyödynsimme moniaistisuuden käsitettä tuoden teokseen liikettä ja ääntä staattisen rauhallisuuden keskelle. Matleenan ottamaa metsämaisemakuvaa hyödyntäen toimme myös alkuperäisteoksen kauniin camera obscura ajatuksen osaksi performanssia. Paperipusseilla halusimme tuoda esille ihmisen omaa mielenmaailmaa, ja kuinka jokainen suhtautuu eri tavoin päänsä sisällä olevan huoneen tunnelmaan.
Ja että kaikilla on salaisuutensa, piilopaikkansa, melenmaisemansa.
Eikä kukaan ole yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti